Suomi Euroopan unionissa Suomen intressinä liittyä unioniin oli taloudellinen yhteistyö, jossain määrin turvallisuuspoliittiset seikat sekä Euroopan yhteisiin arvoihin ja perinteisiin perustuva lähentyminen. Tämän päivän globaaliin taloudenkulkuun perustuvassa maailmassa mikään maa ei todellisuudessa ole riippumaton muusta maailmasta ja muiden maiden päätöksenteosta. Talouselämä ja tuotanto ei voi kokonaisuutena olla menestyksekäs ilman vientiä ja tuontia, pääomasiirtoja ja yritysten välistä kansainvälistä yhteistyötä. Tieteellisessä yhteistyössä, tutkimuksessa ja opetuksessa yhteistyö tuo lisäarvoa. Uhkien estämisessä on tehtävä yhteistyötä, niin kriisinhallinnassa, rauhanturvatehtävissä kuin siirtolaisuus- tai pakolaisuuskysymyksissä. Mistä tahansa yhteiskunnan sektorista puhutaankin, kansainvälinen yhteistyö tuo lisäarvoa. EU:ssa Suomi on mukana tiiviissä eurooppalaisten maiden yhteisössä, jossa perinteet, arvot, maantieteellinen läheisyys ja yhteinen visio kansainvälisestä yhteistyöstä eri aloilla yhdistävät maita. EU:n suunnasta ja liikkeen vauhdista voi olla montaa mieltä, mutta keskeistä on kuitenkin se, että Suomi on mukana päättämässä ja vaikuttamassa unionin asioista, jotka tällä hetkellä liittyvät jo jokapäiväisiin asioihimme. Suomi pyrki heti jäsenyydestään lähtien pitämään yllä aktiivista roolia Euroopan unionissa. Kansallisvaltioiden täysin suvereeni päätöksentekomahdollisuus esimerkiksi taloutensa suunnasta on kauan sitten päättynyt ja kansainvälinen yhteistyö on ainoa tie menestymiseen. Oleellista on se, että Suomi pyrkii vaikuttamaan unionin päätöksentekoon kaikilla eri tasoilla. EU:ssakin vallitsevat kansallisvaltioiden pyrkimykset edistää omaa etuaan tai omalle kansalleen tärkeitä kysymyksiä. Joskus kyse on pikkuasioista, joilla kuitenkin on merkittävää vaikutusta jollekin kansanosalle. Suomen onkin panostettava nykyistä huomattavasti enemmän EU:n päätöksentekovaiheiden tuntemukseen, niin komission, neuvoston ja parlamentin, kuin lobbauksenkin tasolla. Pienillä asioilla on merkitystä, ja jos emme ole valppaina, asiat etenevät EU:n päätöksentekoelimissä huomaamattamme. Pitäisikö esimerkiksi Suomessa jo yläasteella ja viimeistään lukiossa opettaa sitä, miten päätöksenteko oikeasti EU:ssa etenee ja miten siihen voi vaikuttaa? Suomi on hyötynyt unionista monin tavoin. Saamme aluetukia, maataloustukia ja tutkimus- ja kehitysvaroja. Vaikka Euron käyttöönotto on jollain tasolla pyöristänyt hintoja ylöspäin, hinnat, etenkin ruoan hinnat, ovat myös alentuneet liittymisemme jälkeen. Unionin päätöksenteko Onko EU:ssa demokratiavaje? Päätöksenteko on todella pitkälti virkamiesvetoista. Vaikka Euroopan parlamentilla ei ole aivan samaa roolia kuin parlamenteilla kansallisessa päätöksenteossa, sillä on kuitenkin keskeinen merkitys päätöksenteon eri vaiheissa. Toisaalta neuvosto koostuu jäsenmaiden hallitusten edustajista, jotka vastaavat päätöksenteostaan omassa maassaan, parlamentaarisen demokratian kautta. Euroopan parlamentti on suoraan valittu jäsenmaissaan ja sen merkityksen ymmärtämistä tulisi edistää eri tavoin, jotta parlamenttivaalien äänestysintoa saataisiin nostettua. Tavalliselle kansalaisille tärkeää on, ettei turhia ja typeriltä tuntuvia direktiivejä ja asetuksia säädettäisi. Joskus tuntuu, että tämä onkin melko paljon pyydetty, sillä näitä erilaisia asetuksia on perusteltu tuote- tai elintarviketurvallisuusnäkökohdin, talouden yhtenäistämisellä tai milloin milläkin. Komissiokin lienee jo havainnut negatiivisen vaikutuksen joka turhalta tuntuvalla lainsäädännöllä on kansalaisiin, ja tehnyt EU-lakien saneraamista. Myös turhaa byrokratiaa pyritään vähentämään. Virkamiesvetoiseen päätöksentekoon on saatava tervettä järkeä. Siksi komission täysi "itsenäisyys" kansallisista intresseistä ei ole aina vain hyvä asia. Komission virkamiehet, jotka valmisteleva lainsäädäntöä, ovat varmasti alojensa huippuasiantuntijoita, mutta huippuvirkamiesten on helppo jäädä eristyksiin norsunluutorneihin. Päätöksenteon on viime kädessä oltava poliittisesti kontrolloitua ja mukana tulee olla vahva linkki parlamentaariseen vaikuttamiseen Euroopan parlamentin kautta kuten myös kansallisiin parlamentteihin.