Suomi on tehnyt pitkäjänteistä kehitysyhteistyötä kehitysmaiden aseman parantamiseksi jo vuosikymmenien ajan. Teemme jatkuvasti työtä, jolla pyrimme puuttumaan niin köyhyyden syihin kuin sen eri ilmenemismuotoihinkin. Esimerkkeinä mainittakoon mm. terveydenhuoltosektorin parantaminen kouluttamalla ihmisiä, perustamalla klinikoita ja sairaaloita tai maatalouden tukeminen opettamalla kehitysmaiden väestölle viljelymenetelmiä, varastointitekniikkaa sekä avustamalla heitä markkinoille ja pyytämään oikean hinnan tuotteistaan.

Yhtä tärkeää kehitysyhteistyön ja kehitysavun antamisen kanssa on johdonmukainen kehityspolitiikka. Suomessa kehityspolitiikan keskeisimmäksi periaatteeksi on nostettu äärimmäisen köyhyyden poistaminen maailmasta. Tämä on myös yksi vuosituhattavoitteista, jotka hyväksyttiin YK:n vuosituhannen huippukokouksessa vuonna 2000. Lähes 200 maata allekirjoitti kahdeksan tavoitetta, joita mekin olemme sitoutuneet tukemaan.

Kuinka tavoitteet oikein saavutetaan? Yhtä ainoa reseptiä ei ole, vaan köyhyyttä voidaan poistaa maailmasta vain monien eri tekojen yhteisvaikutuksella. Tarvitaan kehitysapua, kehityspolitiikkaa ja muita sen kanssa johdonmukaisia politiikan linjauksia, velkojen mitätöintejä, kehitysmaiden omaa tuotantoa ja kauppaa tukevia toimia, kriisien ehkäisyä ja ratkaisua sekä monia muita lähestymistapoja.

Keskustelu kehitysyhteistyön määrärahoista jatkuu yhä. Suomi on sitoutunut YK:n suosituksen mukaisesti nostamaan kehitysyhteistyömäärärahansa 0,7 prosenttiin bruttokansantuotteesta, mutta jää toistaiseksi ainoana pohjoismaana tavoitteesta reippaasti. Tänä vuonna kehitysyhteistyömäärärahamme ovat 0,42 prosenttia, kun Ruotsin uusi hallitus on luvannut säilyttää määrärahat 1 prosentissa bruttokansantuotteesta ja Norja ja Tanska ovat ylittäneet 0,7 prosentin tavoitteen.

Määrärahoista puhuttaessa ei kuitenkaan voi unohtaa keskustelua kehitysyhteistyön laadusta. Pelkkä rahojen lisääminen ei välttämättä vie asiaamme eteenpäin, jos laatu on hukassa. Varoja tulee käyttää asioihin, jotka vähentävät köyhyyttä. Kyse ei ole vain kehitysmaiden omasta korruptiosta, joka jossain tapauksissa asetta riskejä avun eteenpäin viennille. Kyse on myös siitä, käytämmekö me kehitysapuvaroja oikeisiin asioihin emmekä oman vientimme tukemiseen, suomalaisen teknologian ostamiseen, tai velkojen mitätöintiin, jolloin kehitysapu on vain varojen siirtämistä budjettimomentilta toiselle täällä Suomessa.

Tärkeää on myös se, ettei kehityspolitiikkaa syrjäytetä muista politiikan sektoreista. Päätökset ulko- ja turvallisuuspolitiikan aloilla vaikuttavat kehityspolitiikkaan, eikä kehityspolitiikan näin ollen tulisi olla alisteinen näille. Esimerkiksi kauppapolitiikan osalta on todettu, että kaikki paitsi teollisuusmaiden kahdenväliset kauppasopimukset ovat kehityspolitiikkaa. Jos teemme kauppapolitiikan alalla päätöksiä, jotka ovat ristiriidassa sen kanssa, mitä kehityspolitiikassa yritämme saavuttaa, olemme hukassa. Kehitysapu yksin ei riitä viemään meitä tavoitteisiin, jos muilla politiikkasektoreilla työnnämme ne taas tavoittamattomiin.

Meidän on hyvä muistaa, että kehitysmaiden asiat vaikuttavat myös Suomen asioihin. Suomella on myös globaalivastuunsa ja meidän tulisikin katsoa kehityspolitiikan tavoitteita ja saavutuksia myös meitä hyödyttävinä pitkällä aikavälillä.

Takaisin Maailmaan